Tanja Shoshani
House for Excellence, suomennettuna Huippuosaajien Talo, on Keren Kayemeth LeIsrael (KKL) -organisaation hanke, joka on saanut alkunsa KKL:n puheenjohtajan Daniel Atarin aloitteesta.

KKL:n ensimmäinen Huippuosaajien Talo perustettiin vuonna 2017 Nof Hagaliliin (ent. Nasaret Illit) 1960-luvulla rakennettuun taloon, joka peruskorjattiin opetustiloiksi. Tilasuunnittelussa kiinnitettiin ennen kaikkea huomiota siihen, että tilat tukevat oppimista, mutta myös panostettiin tilojen viihtyvyyteen, etenkin aula- ja ryhmätyötiloissa.

Huippuosaajien Talo -hankkeen taustalla on Israelin eri alueiden koulutuksen tason ja koulutusjärjestelmän tarjoamien mahdollisuuksien tasaaminen.
Israelin syrjäseuduksi määritellään Etelä- ja Pohjois-Israelissa olevia alueita, jotka ovat kaukana Israelin kasvukeskuksista. Väestö syrjäseuduilla on usein ikääntynyttä ja/tai maahanmuuttajavoittoista, eikä investointia huipputeknologian alan yrityksiin näillä alueilla ole saatavilla.
Israelissa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa kaikkialla, mutta käytännössä asuinpaikkakunta vaikuttaa myös virallisen koulutusjärjestelmän tarjoamaan opetukseen. Syitä tasoeroihin on monia; esim. kuntien taloudellinen tilanne ja mahdollisuudet järjestää opetusta tukevaa toimintaa koulussa, vanhempien taloudellinen tilanne ja mahdollisuudet järjestää yksityistä tukiopetusta, mikäli lapsi ei syystä tai toisesta pysty oppimaan luokassa muun ryhmän mukana, sekä opettajien osaamisen ja ammattitaidon vaihtelevuus.
