Juutalainen uusi vuosi alkaa syyskuun 6. päivänä. Tämä uusi vuosi on poikkeuksellinen verrattuna viime vuoteen. Tämä vuosi on Shnat Shmita. Se tarkoittaa maan levon vuotta. Ohje jättää maa kesannolle ja antaa sen levätä perustuu Toiseen Mooseksen kirjaan (Exodus) lukuun 23: 10–11: ”Kuutena vuotena viljele maatasi ja korjaa sen sato, mutta joka seitsemäs vuosi anna sen levätä ja olla kesannolla. Ka
Kymmenen päivän ajan Israel joutui puolustautumaan Gazasta ammuttuja raketteja vastaan. Erityisen vaikea tilanne oli Gazan lähistöllä olevissa kylissä. Kibbutsi Nahal Ozissa asuva Yael Raz Lahiani kertoo: ”Päivänä, jolloin hyökkäys alkoi, saimme hätäviestin, että meidän pitää mennä välittömästi pommisuojaan, emmekä poistuneet sieltä pariin päivään. Olemme eläneet tällaisessa todellisuudessa jo vuo
Hyvät ystävät, Olette viime päivinä lukeneet hyvin huolestuttavia ja surullisia uutisia Israelista. Gazasta on ammuttu yli 4000 rakettia kohti Israelia. Uhreiksi ovat joutuneet Israelin kansalaiset, niin juutalaiset kuin arabitkin. Raketit ovat yltäneet eri puolille Israelia ja kohti pyhää kaupunkia Jerusalemia. Päiväkodit ja koulut ovat olleet suljettuina ja asukkaat ovat joutuneet pakenema