2017: Suomi-Finland 100 vuotta 2018: Keren Kajemet Finland 100 vuotta Juhlavuoden yhteinen keräyskohteemme on Yiftahin piknik- ja virkistysalue, joka sijaitsee Ylä-Galileassa Naftalin vuoristossa. KKL-JNF on rakentanut sinne upean helppokulkuisen virkistysalueen piknikpöytineen. Rehevät puut suovat kävijöille miellyttävän ja varjoisan levähdyspaikan. Alue on myös liikuntarajoitteisille ystävälline
Yhteispohjoismainen Ambassadors-metsän kolmivuotinen vedentutkimusprojektiin liittyvä keräys päättyi syyskuussa 2016. Saimme kerättyä 43.000 €, mikä oli kunkin Pohjoismaan osuus. Tästä hienosta saavutuksesta haluamme sydämellisesti kiittää kaikkia lahjoittajiamme. Kohteeseen on nyt pystytetty pylväs tunnustuslaattoineen.
Perinteistä Tu Bishvat -juhlaa vietettiin sunnuntaina 12.2.2017 Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Tu Bishvatin aikaan Israelissa istutetaan puita, juhlitaan kevään tuloa ja puiden virkoamista uuteen kasvuun. Suomessa luonto uinuu vielä lumen alla ja siksi kasveja voi istuttaa vian sisätiloissa. Juhlassa oli tarjolla tuoreita ja kuivia hedelmiä juhlan luonteeseen liittyen. Keren Kajemet Finlan