Perinteistä Tu Bishvat -juhlaa vietettiin sunnuntaina 12.2.2017 Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Tu Bishvatin aikaan Israelissa istutetaan puita, juhlitaan kevään tuloa ja puiden virkoamista uuteen kasvuun. Suomessa luonto uinuu vielä lumen alla ja siksi kasveja voi istuttaa vian sisätiloissa. Juhlassa oli tarjolla tuoreita ja kuivia hedelmiä juhlan luonteeseen liittyen. Keren Kajemet Finlan
Länsi-Galileassa ihmiset haluavat erilaisista taustoistaan huolimatta elää rauhassa keskenään. Alaa Sweetat ja Adam Ziv, arabi ja juutalainen, valmistavat yhteisessä yrityksessään Galilean parasta jäätelöä. He kertovat, että ”yritystoiminta on keino rakentaa erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten välisiä siltoja”. Jäätelöbaari on paikka, jossa lapset tapaavat toisiaan. He syövät jäätelöä yhde
Keren Kajemet Finland on joulukuun alussa lahjoittanut 10 000 euroa Israeliin metsäpalojen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Haluamme kiittää kaikkia yhdistyksemme jäseniä ja ystäviä, jotka ovat osallistuneet keräykseen. Apusi on kuitenkin edelleen tärkeä. Keren Kajemet Finland jatkaa keräystä palojen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi. Voit käyttää tilinumeroa Nordea FI83 1023 3000 2472 42