Keren Kajemet Finland ry:n hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja Ethel Salutskij, varapuheenjohtaja Pavlos Ylinen, rahastonhoitaja Issi Baran, sihteeri Maija Aarikka-Wallenstein / Maiju Atzmon sekä muut jäsenet Boris Rubanovitsch ja Samuel Willner. Hallitus on pitänyt kymmenen (10) varsinaista kokousta, joista on pidetty pöytäkirjaa. Istuvan hallituksen lisäksi yhdistyksen toiminnan kehittämiseen on
Israelin ja Jordanian jakama Kuollutmeri sijaitsee maapallon matalimmassa maalla sijaitsevassa laaksossa ja sen luonto ja ympäristö on hyvin ainutlaatuinen. Kautta historian Kuolleenmeren ainutlaatuisuus on houkutellut ihmisiä eri puolilta maailmaa tutustumaan ja kylpemään meressä, jonka suolapitoisuus on yhdeksän kertaa korkeampi kuin valtamerivesi. Vielä puoli vuosisataa sitten Jordanvirta oli K
Negevin autiomaa käsittää noin 60 prosenttia Israelin pinta-alasta. Kuitenkin vain kahdeksan prosenttia Israelin väestöstä asuu Negevissa, mikä itsessään mahdollistaa merkittävien kehityshankkeiden suunnittelun alueelle. Seuraten edesmenneen Israelin pääministerin David Ben-Gurionin visiota Keren Kayemeth LeIsrael on investoinut vuosikymmenien saatossa merkittävästi Negevin kehittämiseen mahdolli