Yhteispohjoismainen 65-vuotis itsenäisyysmatka Israeliin 14-21.4.2013 Keren Kajemet Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa järjestivät yhdessä Keren Kayemeth LeIsrael’in turismiosaston kanssa, Israelin 65-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi, yhteispohjoismaisen kiertomatkan ympäri Israelia14-21.4. Matka oli erittäin onnistunut ja valaiseva ja sai paljon positiivista palautetta osallistujilta. Nähdessään ja
Keren Kajemet Finland ry:n hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja Ethel Salutskij, varapuheenjohtaja Pavlos Ylinen, rahastonhoitaja Issi Baran, sihteeri Maija Aarikka-Wallenstein / Maiju Atzmon sekä muut jäsenet Boris Rubanovitsch ja Samuel Willner. Hallitus on pitänyt kymmenen (10) varsinaista kokousta, joista on pidetty pöytäkirjaa. Istuvan hallituksen lisäksi yhdistyksen toiminnan kehittämiseen on
Israelin ja Jordanian jakama Kuollutmeri sijaitsee maapallon matalimmassa maalla sijaitsevassa laaksossa ja sen luonto ja ympäristö on hyvin ainutlaatuinen. Kautta historian Kuolleenmeren ainutlaatuisuus on houkutellut ihmisiä eri puolilta maailmaa tutustumaan ja kylpemään meressä, jonka suolapitoisuus on yhdeksän kertaa korkeampi kuin valtamerivesi. Vielä puoli vuosisataa sitten Jordanvirta oli K